Olenpa aikaisin kirjoittamassa. Yleensä kirjoitan illalla. Mikä on tietysti ihan loogista, koska on enemmän kerrottavaa kyseisestä päivästä. Mutta ihan sama. En minä edes ikinä kerro kovin paljon siitä yhdestä nimenomaisesta päivästä.
Sitä paitsi, jos nyt olisi vaikka vuosi 2006, voisin olla nukkumassa tähän aikaan. Olen ollut ihan uskomattoman illanvirkku aamuntorkku silloin joskus.

Haluan taas vaihteeksi rahaa. Rahaa. Ei ole. Keskiviikkona pitää lähteä Toukofestiin, päiväpassi maksaa jo 6e ja linja-automatkat ties miten paljon. Ruokakin maksaisi vähän yli tai ali 5e, mutta säästyn siltä kun otan omat eväät. Ja luulen, että siellä joku muukin asia maksaa, niin että on parempi olla sitä rahaa mukana.

Aloin muuten tänä aamuna soittaa nokkahuilua. Joskus yhdentoista aikaan. Eihän se edes ole enää aamu. Eikä talossa ollut oikein ketään, äiti ja Sandra kampaajalla, Jani töissä, Niko ja Linnea olivat aamukahvilla tuossa pöydän ääressä. Niin että aloin siis soittaa nokkahuilua. Ja kohtahan se isä sieltä makuuhuoneesta alkaa karjua. Ja ai että ärsytti.
Minä halusin soittaa nokkahuilua. Ja mikä pakko sen on nukkua aina niin pitkään? Se häiritsee aina muulloinkin aamulla, ei voi alkaa tehdä oikein mitään, koska se on herkkäuninen ja sitten jaksaa valittaa koko päivän, jos pientäkin ääntä on kuulunut.

Kerrankin löysin hyvän uuden kirjasarjan. Dragonlance. Nyt luen sitä ensimmäistä kirjaa, Margaret Weis & Tracy Hickman, Laskevan auringon lohikäärmeet. Mutta nämä ovat kai kirjoittaneet aikaisemmin muita kirjasarjoja, jotka ovat tavallaan samaa tarinaa, ja tähän on nyt sitten vähän huono päästä sisään.

Haluan Jyväskylään.

Nyt olen ollut taas pari päivää ihan hävyttömän huonolla tuulella. En tiedä miksi. Ihmiset ovat ärsyttäviä. Asiat ovat ärsyttäviä. Eikä mistään tietenkään tule mitään.

Eilen illalla/yöllä katsoin Sormuksen ritareista puolet. Tai vähän yli. Rakastan niitä musiikkeja.

Miksi olen näin äkäinen? Että sitten olenkin äkäinen. Melkein voisi vaikka huutaa. Erikoista. Tekisi melkein niin kuin karjaista tuolle äidille, etten varmaan aio tehdä yhtään mitään. Melkein.
Olen äkäinen.

Olen niin äkäinen, ettei kiinnosta kirjoittaa enää mitään.