Eilen olin angstinen, tänään olen vihainen näin heti aamusta alkaen. Hienoa, my friends.

Aikani ei riitä. Aikani ei riitä, vaikka olin juuri melkein kaksi viikkoa pois koulusta.
Tiistaina on historiankoe, jonka aluetta en tiedä enkä ole ollut tunnilla kahteen viikkoon, joten en ole htään perillä niistä asioista. Ja se on jo nähty, ettei siitä mitään tule, kun yrittää pärjätä vain sillä että pänttää asioita kotona.
Torstaina on englanninkoe, jonka kaikki muut ovat tehneet ja kaikkien numero on kuulemma laskenut siinä kahdella tavallisesta, koska se on ollut vaikea.

30.4. ja 19.5. ovat nuo kolmasti kirotut uimahallipäivät. Argh. Tapan ne. En minä osaa mitään. Osaan uida ihan normaalisti, mutten uskalla hyppiä pää edellä, en osaa sukeltaa kuin pari metriä, en osaa kylkiuintia tai mitään muuta idioottimaista. En halua sinne, en halua en halua en halua. Täällä neiti viisivuotias ruikuttaa, kieltämättä.

Lisäksi en taaskaan tiedä läksyjä maanantaiksi, eikä kukaan varmasti vastaa jos soitan tai laitan viestin. Sellaisia ne ovat.

Ja vielä senkin lisäksi pitäisi tehdä kuorrutus suklaapiirakkaan, enkä pysty siihenkään. Minulla on traumoja.

Ja sitten mietin, viitsisinkö kehtaisinko rekisteröityä sille tshff-foorumille, kun en ole mikään tavattoman ahkera pikku fanfickirjailija. Kyllähän minulla on haave sellaisesta tarinasta, mutta en saa välttämättä koskaan aikaan. Hmm.

Sillä tavallahan minä varmasti saan bloginlukijoita, että selitän täällä pieniä ja säälittäviä surujani ja kerron kuinka säälittävän äkänen olen.